Mejä koe on kulkenut pitkän matkan tähän päivään, sääntöjä on muuteltu, joidenkin mielestä tiukemmiksi ja joidenkin mielestä ”päin puuta”. Muutamasta metsästyskoirarodusta mejä on tullut kaikille roduille avoimeksi, kokoon tai karvan laatuun katsomatta. Se on edistystä. Olemme nähneet, että monet ”perinteisiin rotuihin” kuuluvat ovat kokeissa joutuneet ihastelemaan tuloksia tulokkaiden saavutuksista. Yhtä kaikki, se on kaikille roduille suorituksena sama.

Aloittaessani tuomariuraani joskus noin 30v sitten, ajatusmaailma ei ollut niin suvaitsevainen kuin se onneksi on tänä päivänä. Avoimuudesta huolimatta on tietenkin koirarotuja, jotka eivät onnistu hyvästä vainusta huolimatta selviytymään, suomalaisesta metsämaastossa sääntöjen puitteissa. Olen kuitenkin sitä mieltä; että koe on niin koirille kuin ohjaajille” maailman terapeuttisin” yhdessäolo. Ei monessa kokeessa saa seurata koiransa työskentelyä ”ja katsomaan päältä” niin läheltä koko suorituksen ajan.

Mejä harrastuksena on tänä päivänä monella perheen yhteinen asia. Päästään luontoon, joka minulle henkilökohtaisesti on tärkeä, me olemme siellä aina kylässä.
Harrastuksemme on aika monessa perheessä ulottunut jo seuraavaan sukupolveen. En hämmästyisi vaikka kuulisin jo kolmannen polven mukana olon. Kokeen toteuttaminen on aikaa vievää ja välillä raskastakin, eikä säätkään ole aina puolellamme. Lämpötilastakin on tullut haaste koetoimikunnille mikäli koepäivänä onkin lämmintä yli hellerajan.

Sm-mejä kokeen sosiaalinen toiminta on mielestäni kiistatonta. Luodaan maan kattavia siteitä, jännitetään yhdessä sm-kokeissa suosikin onnistumista. Ennen kaikkea tavataan ystäviämme, sinua ja minua.
Roduista piittaamatta toivon kuitenkin, ettei yksikään rotu unohda myöskään kokeen harjoituksellista tarkoitusta haavakon, tai jo menehtyneen eläimen noutamiseen maastosta.

Onnellisena ja mykistyneenä arvostan suuresti suojelijan ominaisuudessa saamaani kutsua SM Mejä 2013 kokeeseen.

Anna-Liisa Rönnblad
Ylituomari ja kouluttaja evp.